Avustus asumisneuvontatoimintaan / ARA

Vuonna 2020 ARA myöntää yhteensä 900 000 euroa asumisneuvontatoimintaan. Avustuksen määrä on enintään 35 % kustannuksista. Asumisneuvontatoiminnan avustuksia voidaan myöntää asumis­neuvontatoimintaan, jonka tavoitteena on asumisen turvaaminen ratkaisemalla asumisen ongelmia sekä opastamalla asumiseen liittyvissä asioissa. Asumisneuvonnan tukemisen tavoitteena on vakiinnuttaa toiminta kunnissa pysyväksi.

Ketkä voivat hakea avustusta

Avustusta voivat hakea kunnat, järjestöt ja yhteisöt, jotka harjoittavat tai käynnistävät asumisneuvontatoimintaa. Järjestöjen hakemuksiin on liitettävä lisäksi sijaintikunnan lausunto hankkeesta.

Asumisneuvontafoorumi ja koulutukset

ARA edellyttää, että asumisneuvontaa toteuttava avustuksen saaja osallistuu kerran vuodessa valtakunnalliseen asumisneuvontafoorumiin sekä foorumin järjestämiin asumisneuvontatyötä kehittäviin koulutuksiin.

Lisäksi edellytetään, että asumisneuvojalla on oltava riittävä sosiaalialan osaaminen ja että hankkeen ohjausryhmässä on mukana sosiaalitoimen edustus.

Avustuksen hakeminen

Vuoden 2020 avustusten haku alkaa 2.12.2019 ja päättyy 16.1.2020 klo 16.15.

Avustusta haetaan lomakkeella ARA 56. Avustushakemuksessa on esitettävä hankkeen kokonaissuunnitelma, josta ilmenevät hankkeen tavoite, toteuttamistapa, kustannukset sekä suunnitelma toimintatavan juurruttamisesta. Jatkohakemuksiin liitetään myös ARAn asumisneuvonnan seurantalomake (lataa tiedosto liitelistasta alta) aikaisemmasta toiminnasta. Seurantalomake lähetetään sähköisesti Excel-muodossa.

Hakemukseen on liitettävä hankkeeseen osallistuvien yhteisöjen päätökset hankkeen ja sen käynnistämisen hyväksymisestä sekä rahoitukseen osallistumisesta.

Hakemukset lähetään kirjaamoon kirjaamo.ara@ara.fi  tai osoitteeseen:

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA)
PL 30
15141 Lahti