Museot

Suomen Pesäpallomuseo

Vimpelissä sijaitseva Suomen Pesäpallomuseo perustettiin Vimpelin Veto ry:n, Vimpeli-seura ry:n, Vimpelin kunnan ja E-P:n maakuntamuseon 1997 käynnistämänä yhteistyönä. Markus Lakaniemen ja Jaakko Nygårdin keräämän esineistön ympärille syntynyt museo vihittiin käyttöönsä 1998 ja sai valtakunnallisen statuksen 2004. Museon hallinnosta vastasi vuoden 2008 loppuun museotoimikunta.
Suomen Pesäpallomuseon näyttelyssä pääsee tutustumaan eri joukkueiden peliasuihin, -välineisiin ja mitaleihin vuosien varrelta. Museon kokoelmia on vuosien varrella täydennetty mm. toimintansa lopettaneen Ikaalisten pesäpallomuseon esineistöllä. Eemeli Kankaan suksi- ja puunjalostustehtaan entiseen höyläämö- ja varastorakennukseen perustetussa Pesäpallomuseossa on perusnäyttelyn lisäksi tila vaihtuville näyttelyille.

Pesäpallomuseo

Vimpelin Suksitehdasmuseo

Samassa pihapiirissä Pesäpallomuseon kanssa sijaitsee entisen Männikön suksitehtaan tiloihin 1990-luvulla perustettu maan ja mahdollisesti jopa maailman ainoa Suksitehdasmuseo.
Sota-aikana suurin osa Suomen armeijan suksista oli peräisin kyseiseltä suksitehtaalta. Suksien valmistus Vimpelissä lopetettiin vuonna 1983, mutta tehtaan koneet ja laitteet ovat alkuperäisiä ja säilytetty sellaisinaan. Museolla pääsee tutustumaan suksen valmistuksen monivaiheiseen ja tarkkaa käsityötä vaativaan prosessiin.
Vimpeli-Seura järjestää Suksitehdasmuseolla joka vuosi heinäkuussa perinteisen Museolla soi- tapahtuman, jossa on esiintymässä niin paikallisia kuin vierailevia musikantteja.

Suksitehdasmuseo

Museot avoinna: 11.6.-4.8.2019 ti-su klo 13.00-18.00
Pääsymaksut: aikuinen 2€, lapset/nuoret 1€, alle kouluikäiset ilmaiseksi.
Samalla pääsymaksulla pääsy molempiin museoihin.
Osoite: Kangastie 7, 62800 Vimpeli
Vimpeli-seura ry /Jari Takala, puh. 041 740 4687 tai Juhani Mattila 040 557 5363