Kunta tulee omalta osaltaan torjumaan vieraslajien leviämistä omilla maa-alueillaan. Niittotyö on jo aloitettu.
Kunnan asukkaat voivat auttaa torjuntatyössä ihan vaikka poimimalla vieraslajeja maljakkoon. Kukittuaan esimerkiksi komealupiinit, joissa ei ole vielä siemeniä, voi hävittää kompostoimalla.
Haitallisen vieraslajin hävittäminen vaatii pitkäjänteisiä, sinnikkäitä torjuntatoimia useammankin vuoden ajan. Niiton oikea ajoitus on tärkeää. Esimerkiksi komealupiinin ensimmäinen niitto kannattaa tehdä alkukesästä parhaaseen kukinta-aikaan, ennen kuin siemenpalot ovat ehtineet muodostua.
Yleisimmistä haitallisista vieraslajeista ja niiden torjunnasta: